Kuva-arkistojen aarteita: Odense-TPS 2008

Arkistojen kätköistä löytyi tukku kuvia kahdeksan vuoden takaa. Joukossa oli myös otoksia TPS:n kahdeksan vuoden takaisesta eurocup-seikkailusta Tanskassa. Tepsi oli palannut kymmenen vuoden tauon jälkeen eurokentille ja kaatanut Intertoto Cupin ensimmäisellä kierroksella pohjoisirlantilaisen Lisburn Distilleryn. Toisella kierroksella vastaan asettui tanskalainen Odense. Ensimmäisen osaottelu Kupittaalla päättyi 1-2. TPS olisi tarvinnut Tanskasta vierasvoiton, mutta ei saanut sitä.

Välähdys sokealta puolelta

Nuorten Leijonien saama mediahuomio on välähdys sieltä, minne urheilujournalismi liian harvoin katsoo – ainakaan tarkasti.

Näinkin nuorten urheilua ja liikuntaa voi lähestyä: Yksi viime vuoden tärkeimmistä urheilujutuista Urheilusanomissa käsitteli syitä nuorten liikkumattomuuteen.

Näinkin nuorten urheilua ja liikuntaa voi lähestyä: Yksi viime vuoden tärkeimmistä urheilujutuista Urheilusanomissa käsitteli syitä nuorten liikkumattomuuteen.

Vuosi ei ole vielä vanhentunut täyttä viikkoakaan, mutta sen katsotuin urheilutapahtuma on jo nähty. Eilinen nuorten jääkiekon MM-finaali keräsi parhaimmillaan vastaanottimien ääreen lähes 2,4 miljoonaa suomalaista. Sitä lukemaa ei tänä vuonna tv-urheilussa ylitetä, voi olla, ettei ensi vuonnakaan.

Eikä kyse ole vain tv:stä. Lehdet ja verkkosivut ovat tällä hetkellä täynnä jääkiekkoa (tällä sivustolla keskitytään tässä jutussa enemmän journalismiin, odottakaa vain). Se ei ole Suomessa poikkeuksellista. Se, että juttujen päähenkilöt ovat alle 20-vuotiaita, sen sijaan on.

Suomalaisella urheilujournalismilla on edelleen sokeita pisteitä. Yksi niistä on nuorten urheilu ja liikunta. Suuri osa urheilulajien harrastajista on lapsia ja nuoria. Liikuntaharrastusten kustannukset, vaikutukset ja valmennuksen taso kiinnostavat myös lasten vanhempia. Silti luvattoman suuri osa lasten liikuntajutuista on tasoa ”Ville voitti hippohiihdoista lusikan ja mehu oli hyvää”.

Monessa toimituksessa elää edelleen sitkeä harhaluulo siitä, ettei nuorten urheilu kiinnosta lukijoita. Nuorten MM-turnaus todisti luulon jälleen vääräksi.

Kiinnostuksen resepti on yksinkertainen: panos ja menestys kentällä tuovat jännitystä ja elämyksiä katsojille. Kun panokset ovat riittävän suuret, urheilijoiden ikä, sukupuoli tai tulotaso ovat sivuseikkoja.

Joku voisi väittää, että tässä tapauksessa oli kyse ennen kaikkea lajista. Siitä, että kyseessä oli jo valmiiksi seuratun joukkuelajin kotikisat, ei varmasti ollut haittaa. Katsojapohja oli olemassa valmiiksi, samoin kiinnostus ja joukkueen pelaajamäärän myötä paikallisia kiinnikkeitä riitti moneen suuntaan.

Turnausmuoto pudotuspeleineen on puolestaan omiaan luomaan jännitystä ja menestystarinaa. Kun alkulohkot on tahkottu, panokset ovat koko ajan tapissaan. Se kiinnostaa.

Silti on turha väittää, että kyse olisi vain lajista. Kun menestys on riittävän suurta, suomalainen innostuu vaikka curlingista, 50 kilometrin kävelystä, purjelautailusta tai trap-ammunnasta.

Kylmä tosiasia kuitenkin on, että useimmissa tapauksissa menestystarinat pitää kantaa urheilutoimituksien eteen kultamitalitarjottimella. Varsinkin kun kyse on nuorista, me urheilutoimittajat emme ole hirveän eteviä löytämään kunnon kulmaa juttuun.

Olen kertonut seuraavan tarinan ennenkin, mutta se on niin valitettavan osuva, että kerron sen nytkin:
Ehdotin kesällä 2013, että voisin tehdä Savon Sanomiin jutun KuPSin junnuista, jotka olivat voittaneet lähes 20 SM-sarjaottelua putkeen. Kyse ei olisi ollut hehkutuksesta vaan olisin selvittänyt, mitä joukkueessa on tehty oikein ja annetaanko sillä tekemisellä nuorille eväitä myös aikuisten sarjoissa pärjäämiseen.

Aihe oli sekä paikallinen että ilmiönä yleisemmin kiinnostava. Juttu ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt, koska urheilutoimituksen esimies torppasi idean suoralta kädeltä.

”Ei me sellaista juttua voida tehdä. Pesäpalloihmiset suuttuvat.”

Tarina on ajankohtainen siksi, että urheilutoimituksissa ei välttämättä osata ottaa nuorten menestyksestä ja kiinnostuksesta onkeen nytkään.

Urheilu noudattaa kiinnostuksen suhteen tiettyä kaavaa. Kun kyse on kansallisesta kiinnostuksesta, se syntyy helpoiten kansainvälisen kilpailun kautta. Ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita Suomen menestyksestä on paljon enemmän kuin ihmisiä, jotka ovat syvästi kiinnostuneita mistään urhelulajista. MM- ja EM-kisoissa katsojapotentiaali on suuri, koska siellä joukkueen nimi on Suomi.

Paikallisella tasolla, kun kyse on maakunnasta tai kaupungista, yhdistäväksi tekijäksi riittää jo kansallinen kilpailu. Tämä tiedetään maakuntalehdissä, kun kyse on SM-liigasta tai Veikkausliigasta. Jostain syystä ymmärrys katoaa monessa toimituksessa heti, kun urheilijoiden ikä laskee tietyn rajan alle.

A- ja B-junioreissa on vuosittain lukuisia menestystarinoita, jotka jäävät maakuntalehdiltä kertomatta. Kun näihin tarinoihin on tartuttu, tulokset ovat olleet huikeita. Jäähallit ovat täyttyneet SM-finaaleissa, Forssassa salibandyn junnufinaalaleihin on saatu lähes tuhat katsojaa. Kun yhteisöt on saatu liikkeelle, tuloksena on syntynyt unohtumattomia tapahtumia. Monelle nuorelle kyse on voinut olla koko uran kohokohdasta.

Toki nuorisourheilujournalismissa on vaaransa. Jos sitä tekee laiskasti, perinteisenä tulos- ja sankarijournalismina, lopputulos näyttää helposti naurettavalta. Silloin harvoin kun junioriurheilu nousee otsikoihin, mopo lähtee herkästi keulimaan. Kuten Urheilulehden Janne Eerikäinen osuvasti totesi, nuorten menestyessä mittasuhteet katoavat nopeasti.

Ehkä siksi juttuja nuorista karsastetaankin toimituksissa. Kun jutun päähenkilöä ei voi sujauttaa kritiikittömästi elämää suuremmaksi sankariksi, asiat täytyy skaaloittaa ja liittää suurempaan kuvaan. Se ei silti saa olla syy jättää juttua tekemättä. Itse asiassa samaa suhteuttamista pitäisi tehdä vaikka (ja erityisesti) silloin, kun kohde on aikuinen arvokisavoittaja.

Nuorten Leijonien saama mediahuomio on välähdys sieltä,  minne urheilujournalismi harvoin katsoo – ainakaan tarkasti. Kenties juuri siksi se paljastaa niin paljon myös urheilujournalismin yleisistä heikkouksista.

Miksi erotuomari tuulettaa?

Kun erotuomari juhlii maalin jälkeen, se näyttää aina oudolta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi fani. Hyvin todennäköisesti hän juhlii onnistunutta hyötyä.

Dean

Moussa Dembele runnoo itsensä puolustajan kovaotteisista estelyistä huolimatta maalipaikkaan ja niittaa pallon verkkoon. Erotuomari Mike Dean juoksee riemastuneena kädet levällään ja hyväksyy maalin. Tilanne näyttää erikoiselta. Erotuomarin pitää olla puolueeton oikeudenjakaja. Ei hän saisi juhlia maalia.

Tosiasiassa Dean ei kuitenkaan juhli maalia, vaan onnistunutta hyötynäkökohdan soveltamistaan. Puolustaja repi Dembeleä rikkeen arvoisesti hyvän aikaa, mutta Dean antoi pelin jatkua. Käsien levittäminen johtui siitä, että hän näytti hyötyä, minkä hän oli tehnyt jo ennen kuin Dembele ehti laukoa.

Diini
Se, mitä maalin jälkeen tapahtuu, on Deanilta hyödyn korostamista ja tunneryöppyä. Kyllä, käytännössä hän tuulettaa. Kun asettuu hetkeksi erotuomarin asemaan, reaktio ei ole niin outo kuin miltä se näyttää. Maaliin johtanut hyöty on kenties erotuomarin suurin onnistuminen. Se kertoo kyvystä lukea peliä ja näkyy väistämättä myös tuomariarvostelussa.

Erotuomaripiireissä maalihyöty tunnetaan myös nimellä kuningashyöty. Osalla jalkapallo- ja salibandytuomareista on tapana vilauttaa kuningashyödyn jälkeen kollegoilleen neljää sormea pään takana kruunun merkiksi. Ele näyttää yhtä typerältä kuin kuulostaa, mutta samalla se kertoo, kuinka hyvä fiilis maaliin johtaneesta hyödystä tulee. Kokemuksesta voin sanoa, että olo on kuin tekisi osuman itse.

Asiaan vihkiytymättömille hyödyn voi selittää näin: Hyödyssä erotuomari antaa pelin jatkua rikkeestä huolimatta, koska pelin poikki viheltämisestä olisi rikotulle joukkueelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Hyödyn käyttäminen on korkean luokan tuomarointia, johon suhtaudutaan tunteella. Ja erityisen tunteikkaasti siihen suhtautuu Mike Dean. Hän pettyy pahasti, jos hyvä hyöty meneekin puihin pelaajan taitamattomuuden takia.

Deanin kannalta on epäonnista, että hänelle on sattunut Tottenhamin ottelussa vastaavaa aiemminkin. Joulukuussa 2012 hän hypähteli Louis Sahan tekemän osuman jälkeen. Sillä, että Dean kertoi myöhemmin juhlineensa onnistunutta hyötyä (tai sillä, että Tottenham hävisi pelin 2-5 ja Dean ajoi Spurs-kärki Emmanuel Adebayorin ulos), ei ollut merkitystä. Fanien silmissä ainut syy juhlia maalia on se, että kannattaa maalin tehnyttä joukkuetta. Osa heistä oli sitä mieltä, että Dean olisi pitänyt hyllyttää loppuiäkseen.


Dean ei kuitenkaan ole ainut (eikä edes räikein) hyödyn tuulettaja. Maaliskuussa 2007 Ajax voitti vieraskentällä PSV:n peräti 5-1. Hollantilaistuomari Eric Bramhaar tuuletti osumaa huomattavasti Deania hillitymmin, mutta nousi silti otsikoihin. Kun maalin johtaneen vastahyökkäyksen katsoo alusta asti, on helppo päätellä, mistä tuuletus johtui: Bramhaar antoi keskikentällä ensiluokkaisen hyödyn, ja seitsemän sekuntia myöhemmin pallo oli maalissa.

Bramhaarin ja Deanin toiminta on täysin inhimillistä ja ymmärettävää. Silti varsinkin jälkimmäinen näyttää erikoiselta. Periaatteessa sama pätee myös pelaajien maalien juhlimiseen. Täysin ulkopuolisesta juhliminen näyttää naurettavalta, mutta olemme jo niin tottuneita tuuletuksiin, että meistä on oudompaa jos joku EI tuuleta maaliaan.

Erotuomari eroaa kuitenkin pelaajasta. Kuten jo totesin, oikeudenjakajalta odotetaan tiettyä tunteettomuutta. Tosin tämä vaatimus on valikoiva. Vielä vuosituhannen vaihteessa huipputuomareilla oli yleisesti tapana ”suuttua” pelaajille. Pierluigi Collina oli tästä paras esimerkki. Collinaa pidettiin yleisesti maailman parhaana erotuomarina.

Osittain näytelty suuttumus hyväksytään tuomarilta, koska se sopii hänen rooliinsa. Hän on edelleen kuin pahantuulinen rehtori, joka uhkailee jälki-istunnolla. Hän on edelleen karikatyyri.

Spontaanin riemun osoittaminen sen sijaan rikkoo illuusion tunteettomasta rankaisijasta. Kun erotuomari tuulettaa, hän astuu hetkeksi ulos roolistaan. Yhtäkkiä pillin varressa ei olekaan mustiin pukeutunut karikatyyri vaan ajatteleva ja tunteva ihminen. Tämä taas tuntuu epämukavalta, koska pelaajat ja katsojat tarvitsevat erotuomaria omien tunteenpurkaustensa kohteeksi, eivät purkautujaksi.

Oli kyse tuulettamisesta tai yksittäisestä virheestä, meidän on helpompi kuvitella erotuomarin olevan puolueellinen kuin ajatella, että hän on ihminen siinä missä mekin. Juuri tästä Deanin tuuletus oli muistutus. Teko oli epäammattimainen, mutta se oli täysin inhimillinen.

Rajuimmin siihen reagoivat luultavasti ne, jotka vaativat, että erotuomarin pitäisi asettua enemmän pelaajien asemaan. Ovatkohan he koskaan itse pyrkineet asettumaan erotuomarin asemaan?

PS. Jutun pääkuvassa Mike Dean ei tuuleta. Hän viheltää ottelun päättyneeksi.

Viimeinen peli

KuPSin ja HJK:n kohtaaminen oli siitä erikoinen ottelu, että se oli molempien joukkueiden kapteeneille viimeinen peli seurassaan. Miikka Ilon ja Markus Heikkisen tunteet olivat pinnassa – ja katsojien myös. Nämä kuvat eivät selityksiä kaipaa.

 

Tv vai stadion?

Kun Valioliigan tv-lähetys voittaa Veikkausliigan katsomisen paikan päällä, jotain on pielessä. Kun näin tapahtuu liigajoukkueen valmentajan kohdalla, jotain on todella pahasti pielessä.

Jos emme arvosta sarjaamme, meidän on turha odottaa, että muutkaan tekevät niin.

Ilveksen valmentaja Keith Armstrong ei ollut tänään joukkueen mukana liigaottelussa Seinäjoella. Sen sijaan ”Keke” oli MTV Sportin studiossa kommentoimassa Valioliigan otteluita.

Jokainen jalkapalloa seuraava tietää, että Armstrong on sekä valmentaja että kommentaattori. Viime vuosina hän on ollut enemmän jälkimmäistä. Media on tuonut leivän pöytään silloinkin, kun valmennuspestejä ei ole ollut. Hyvin todennäköisesti Maikkari maksaa tälläkin hetkellä Armstrongille enemmän kuin Ilves.

On tavallaan ymmärrettävää, että valmentaja haluaa palvella hyvin tuottoisaa työnantajaansa. Maikkarille päin kumartamisen pitäisi kuitenkin kaiken järjen mukaan onnistua myös ilman pyllistämistä Ilveksen ja koko suomalaisen jalkapalloperheen suuntaan.

Käsi sydämelle: Kuinka moni uskoo, että Maikkari oli antanut monivuotiselle kommentaattorilleen sunnuntaina ”tulet studioon tai saat potkut”-ukaasin sellaisena päivänä, jolloin hänen valmentamallaan liigajoukkueella oli ottelu? Niinpä. Nämä ovat järjestelykysymyksiä.

Kyse ei ole siitä, etteikö Armstrong olisi tehnyt Ilveksessä hyvää työtä. Pienellä budjetilla operoivan nousijajoukkueen sarjapaikka on jo varma. Kyse ei ole myöskään siitä, etteikö Ilves olisi sarjan kokeneimpia ja tällaisessa tilanteessa itsestäänohjautuvampia joukkueita. Todennäköisesti tamperelaiset eivät olisi voittaneet Seinäjoella, vaikka Keke olisi ollut penkin päässä.

Kyse on siitä, että jalkapalloperheeseen kuuluu muitakin kuin oma joukkue. Ilveksen sarjapaikka voi olla varma, mutta moni muu joukkue pelaa vielä liigapaikastaan. SJK taistelee RoPSin ja HJK:n kanssa mestaruudesta. Tiukka mestaruustaisto on ensimmäinen tällä vuosikymmenellä. Olisi mukavaa, jos vastustajajoukkueetkin suhtautuisivat siihen asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Ennen kaikkea kyse on arvostuksesta. Syksyllä tuhannet ihmiset valitsevat lähtevätkö he stadionille katsomaan Veikkausliigaa vai jäävätkö he kotisohvalle katsomaan Valioliigaa. Valinta on osalle valitettavan helppo. Veikkausliigan katsojamäärät romahtavat aina syksyisin.

Tämän päivän jälkeen ei tarvitse ihmetellä miksi. Jos emme itse arvosta omaa sarjaamme, on turha odottaa, että muutkaan tekisivät niin. Kun vastaus annetaan aivan sarjan ytimestä silloin kun menossa on vuosikymmenen kuumin Veikkausliigan syksy, sillä on painoarvoa.

TV vai stadion? Armstrong teki oman kantansa tänään hyvin selväksi.

Aina oppii uutta

Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin paljonko kertoo noin kymmenestä kuvasta tehty animaatio? Päätin ottaa selvää.

KuVPSAikaisempina vuosina olen julkaissut blogissani kuvagallerioita. Nyt päätin kokeilla jotain uutta. Toisin sanoen gif-animaatioita. Tässä ihan koemielessä muutama maalitilanne tältä viikolta. Pääkuvassa on Saku Savolaisen voittomaali Vaasan Palloseuraa vastaan. Olen kuvasarjasta ylpeä, sillä olen metsästänyt sellaista jo useamman vuoden ajan.

Tässä Petteri Pennanen puolestaan toimittaa rankkarin P-K KU:n verkkoon tämänpäiväisessä Suomen Cupin puolivälierässä. Arvostan kovasti sitä, kuinka antaumuksella maalivahti aavistaa väärään suuntaan.

output_sTW1WD

Iraksi Sirbiladze teki samassa pelissä hattutempun. Kolmesta osumasta viimeinen syntyi kulman jälkitilanteesta, jossa Savolainen yritti myös saksipotkua.

output_0SQjfO
Voi olla, että palaan vielä joku päivä kuvagallerioiden pariin. Giffit vaikuttavat ainakin useamman animaation annoksina hitusen levottomilta. Mutta tulipahan opittua jotain uutta.

PS. Tarkoitukseni oli alun perin tehdä animaatio jo melkein kolme vuotta sitten. Silloin en vain osannut. Joten tässäpä hieman jälkijunassa KuPSin liigapaikan lokakuussa 2012 varmistanut Pietari Holopaisen tasoitusmaali Hakaa vastaan:

output_EzfK72

Wait and see

Hyötynäkökohdan onnistunut soveltaminen on erotuomarin harvoja tähtihetkiä. HJK-FC Lahti -ottelussa sitä ei valitettavasti päästy näkemään.

Erotuomarin täytyy pitää pää kylmänä silloinkin, kun rikottu pelaaja vaatii nopeaa vihellystä.

Erotuomarin täytyy pitää pää kylmänä silloinkin, kun rikottu pelaaja vaatii nopeaa vihellystä. (Kuvankaappaukset ISTV:n lähetyksestä)

Erotuomarin homma ei ole helppoa, eikä varsinkaan yksinkertaista. Otetaan vaikka tämänpäiväinen HJK-FC Lahti -ottelu. Toisella jaksolla HJK:n Mike Havenaar riisti pallon hienosti keskialueella ja lähti käynnistämään HJK:n vastaiskua.

Vaarallisen vastahyökkäyksen edellytys useamman pelaajan samanaikainen reagointi. Tämä täyttyi tilanteessa nopeasti. Kolme joukkuetoveria (etunenässä Atomu Tanaka) reagoivat hienosti ja lähtivät hyökkäykseen mukaan.
Samaan aikaan Lahti kiinnitti huomionsa ennen kaikkea Havenaariin. Kaksi pelaajaa liimautui hyökkääjäkolossiin kiinni. Lopulta kahden miehen käsijarru saikin pysäytettyä klubilaisen vauhdin keskiympyrässä.

AntamoErotuomari Dennis Antamo on tilanteessa erinomaisesti sijoittunut. Hän näkee rikkomisen alusta asti ja kun Havenaar lopulta pysähtyy rikkeen päätteeksi, hän viheltää pelin poikki vapaapotkun ja varoituksen merkiksi.

Tuomio on täysin oikea, mutta kuten jo totesimme: erotuomarin työ ei ole yksinkertaista. Se, että näkee riketilanteen oikein, tekee siitä oikean tulkinnan ja on valmis antamaan oikean tuomion, ei aina riitä. Tämä on niitä kertoja.
Vihellys todennäköisesti kaduttaa Antamoa jo ennen kuin hän on saanut pillin pois suustaan. Jos hän olisi malttanut odottaa tuomionsa kanssa kaksi sekuntia pidempää, hän olisi nähnyt saman kuin nytkin: HJK:n pelaajan juoksevan pallon kanssa täyttä vauhtia ylivoimahyökkäykseen. Ja silloin hyökkäys ei olisi katkennut hätiköityyn vihellykseen.

Antamo3Wait and see. Odota ja näe. Siinä on erotuomarin ohjenuora. Odota ja näe, pelaako paitsioasemassa oleva pelaaja palloa. Odota ja näe, katkaiseeko rike varmasti vastahyökkäyksen ettet vain tulisi tehneeksi sitä itse. Tämä kuulostaa helpolta, mutta on ottelun tuoksinnassa toisinaan vaikeaa. (Pelaajat eivät ainakaan tee asetelmaa helpommaksi. Tänäänkin Havenaar vaatimalla vaati nopeaa vihellystä.)

Hyötynäkökohta lanseerattiin juuri tällaisia tilanteita varten. Sen on tarkoitus lisätä tehokasta peliaikaa antamalla ottelun jatkua silloin, kun sitä ei ole pakko katkaista rikkeen takia. Ja ennen kaikkea sen on tarkoitus tehdä tyhjäksi taktinen rike.

Tässä tilanteessa kävi päinvastoin. Lahti pääsi tavoitteeseensa erotuomarin avustuksella: se sai vaarallisen vastahyökkäyksen poikki. Keltainen kortti oli tästä halpa hinta.

Ottelu ei ratkennut käyttämättä jääneeseen hyötyyn. HJK tuhlasi toisella jaksolla paljon parempiakin tilanteita. Mutta erotuomarin näkökulmasta liian nopeasti annettu ”oikea tuomio” oli harmillinen. Se vei mahdollisuuden yhteen tuomarin harvoista tähtihetkistä: onnistuneesta hyötynäkökohdasta syntyneeseen maaliin.

Valioliigassa sellainen eilen nähtiin, Veikkausliigassa tänään ei.