Zlatan ja Ronaldo – kuolevaiset supersankarit

Jos kaikki jalkapalloilijat käyttäytyisivät kuin Zlatan Ibrahimovic tai Cristiano Ronaldo, kuningaspeli muuttuisi sietämättömäksi. Mutta ilman Zlataneja ja Ronaldoja jalkapallosta puuttuisi jotain olennaista.

Ei kannata yrittää sanoa paremmin sitä, minkä joku on jo sanonut täydellisesti. Joel Aaltosen kuvaus Zlatan Ibrahimovicista sopi täydellisesti Portugali-Ruotsi-ottelun ohjelmatiedoksi:

”Toista pääosaa esittää kung fu -potkiva, rääväsuinen, karismaa tihkuva seksisymboli. Zlatan tekee mistä vain katsomisen arvoista. Hänen tapansa pelata jalkapalloa on ainutlaatuinen. Siinä missä muut modernin jalkapallon suurimmista pelaajista työskentelevät mahdollisimman tehokkaasti ja maksimoivat suorituskykynsä tekemällä vain tarvittavan, Zlatanin jokainen kosketus kurkottaa kohti tähtiä. Hänet on rakennettu kuin kappale kauneinta art decoa; unohtaen nöyryyden ja vaatimattomuuden, välittämättä inhimillisistä rajoituksista. Korkeita kaaria ja kulmikkaita käännöksiä. Majesteettisia, puhtaan symmetrisiä geometrisia muotoja.”

Edellinen oli komea pohjustus niille lauseille, jotka tiivistävät koko Zlatan Ibrahimovicin: ”Kaikki minkä Zlatan tekee on suurta, kaikki mihin hän koskee kuolematonta. Hän on supersankari aikana jona supersankareita ei enää ole.”

Illan toista pääosaa esitti toinen futiksen uhanalaisista supersankareista, Cristiano Ronaldo. Aaltosen sanat Zlatanista sopivat myös Ronaldoon: ”Zlatan vaatii palloa. Hän haluaa olla osana joukkueensa jokaista hyökkäystä, osana jokaista sen rakentamisen vaihetta. Kun Zlatan on kentällä, peli rakentuu aina hänen ympärilleen.”

Kun Zlatan ja Ronaldo kohtasivat, kummankin vasenta käsivartta koristi kapteeninnauha. Se oli luontevaa. Kun ihminen tietää olevansa muita suurempi, ainut tapa saada hänet osaksi itseään suurempaa kokonaisuutta on uskotella, että hän johtaa joukkoa. Se sitouttaa edes hieman. Siksi maajoukkueissa tällaisista tyypeistä on fiksuinta tehdä kapteeneita. On parempi, että he kusevat teltan sisältä ulos kuin ulkoa sisään telttaan.

Zlatan ja Ronaldo tulivat mieleeni jo aiemmin illalla. Tunti ennen ottelun alkua Pauli Hanhiniemi puhui tv:ssä aivan toisessa yhteydessä yhtyeistä. ”On lähes välttämätöntä, että bändin muusikot ovat jollain tavalla händikäppejä. Silloin heidän on tukeuduttava toisiinsa.”

Ihminen on luotu yrittämään, mutta ei onnistumaan. Ei ainakaan jatkuvasti. Siksi heikkoudet ja epäonnistumiset yhdistävät meitä. Siksi elämä on viime kädessä, aivan kuten jalkapallokin, joukkuepeliä. Kun tukeudumme oikeisiin ihmisiin ja autamme toisiamme, pärjäämme vioistamme, vajavaisuuksistamme ja virheistämme huolimatta.

Muusikot ja bändi. Ihmiset ja lähimmäiset. Pelaajat ja joukkue. Kaikki eivät kuitenkaan tähän usko. Onnistumiset ja menestyminen saavat meidät vertailemaan itseämme muihin, mittaamaan ja kilpailemaan – ja Zlatan ja Ronaldo ovat erittäin menestyneitä.

Paulo Coelho sanoo voittajan olevan yksin. Zlatan ja Ronaldo ovat omassa erinomaisuudessaan äärimmäisen yksinäisiä. Kuin taivaan kirkkaimmat tähdet, jotka eivät kuulu mihinkään kuvioon.

Kun katsomme tähtiä, yhdet näkevät kirkkauden ja toiset suureen pimeyden. Supertähdissä on ne molemmat. Parhaimmillaan he ovat häikäiseviä ja koko maailmankaikkeus tuntuu pyörivän heidän ympärillään.

Pahimmillaan he katoavat vaeltelemaan säihkeensä synkkiin varjoihin. He ovat kentällä, mutta kuitenkin joukkueen ulkopuolella. He ovat yksin kuin kiertoradaltaan eksyneet taivaankappaleet.

Zlatan ja Ronaldo ovat välähdyksiä, jos eivät jalkapallon alkuhämäristä, niin ainakin ajoilta, jolloin jalkapallo oli vielä yksilölaji. He ovat 1960-luvun rokkistara-futaajien jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa. Zlatan ja Ronaldo ovat George Bestin poikia.

Ajat ovat kuitenkin toiset. Best saattoi aikanaan käydä samoissa yökerhoissa rokkareiden kanssa, käyttää rahansa viinaan, naisiin ja nopeisiin autoihin (ja tuhlata loput) ja ryypätä ja rellestää niin kuin sielu sieti. Hän oli taiteilija sanan rappioromanttisessa merkityksessä. Hän ei jaksanut painaa kentältä ja harjoituksissa jokapäiväistä duunia, mutta löysi välillä inspiraation, jonka avulla hän loi kuolemattomia hetkiä.

Rokkarifutaajat elivät jalkapallossa useamman vuosikymmenen ajan. Simon Kuper… ”Bernd Schuster, Länsi-Saksan luova nero, boikotoi vuoden 1986 MM-kisoja syistä, joita rock-tähdet kutsuisivat ”musiikillisiksi erimielisyyksiksi”. Schusterittömät saksalaiset hävisivät loppuottelussa kaikkien aikojen suurimmalla rokkarifutaajalle, Argentiinan Diego Maradonalle.”

Lopulta jalkapallolle kävi kuten musiikille myöhemmin: Kun 1990-luvun tv-sopimukset toivat lajiin roppakaupalla rahaa, pelaajille maksettiin yhtäkkiä kuin huippuyhtiöiden johtajille – ja heidän odotettiin käyttäytyvän sen mukaisesti. Samasta syystä tähtirokkarit käyttäytyvät nykyään siivosti ja nostavat miljoonapalkkioita keikkailemalla myöhäiskeski-iässä eri puolilla maailmaa.

Enää ei tarvitse jännittää, pystyykö solisti nousemaan tänä iltana lauteille tai sekoaako hän kesken. Yleisö saa tasalaatuisen esityksen, jonka näkemisestä se on maksanut pitkän pennin. Samalla hommasta on kadonnut seksi ja vaara.

Sama pätee jalkapalloon. Liverpoolin entinen luottopuolustaja Jamie Carragher on kuvaillut nykyfutiksen ihannepelaajia ”luonteettomiksi roboteiksi”. Tällaisia pelaajia on varmasti erittäin mukava valmentaa, mutta katsojan vinkkelistä jotain jää uupumaan.

Jos kaikki jalkapalloilijat olisivat Zlataneja tai Ronaldoja, lajista tulisi sietämätön. Mutta jos yhtään heidän kaltaistaan ei olisi, lajista puuttuisi jotain olennaista. Tähdet tarvitsevat pimeyttä ympärilleen näyttääkseen loistavilta ja kiehtovilta.

”Tämän päivän supertähdet pitävät itseään ammattilaisina ja heillä on urat, aivan kuten kirjanpitäjillä tai pankkiireilla. He antavat kaikkensa, koska siitä heille maksetaan”, Simon Kuper kirjoittaa.

Tässä asiassa Zlatan ja Ronaldo eivät poikkea hirveästi valtavirrasta. He eivät ikinä boikotoisi MM-kisoja. Ura on heille aivan liian tärkeä. He elävät tempuistaan, maaleistaan ja yleisön suosionosoituksista – mutta samalla he janoavat jotain sellaista, mitä he eivät voi saavuttaa yksin.

Tämä ei ole uusi oivallus. Suurinkin rokkikukko tajuaa lopulta tarvitsevansa ympärilleen yhtyeen. Musiikki ja peli eivät synny itsestään.

Zlatankin tietää, että hän ei pysty yksin voittamaan himoitsemaansa Mestareiden liigaa. Siksi hän jo vuosikaudet ravannut seurasta toiseen menestyksen perässä – vain huomatakseen, että jos juoksee sinne missä pallo jo on, on aina väistämättä myöhässä.

Nyt hänellä on aika käymässä vähiin. Zlatan on jo 32-vuotias. Ensi kesän MM-turnaus olisi hänelle viimeiset mahdolliset arvokisat huippukunnossa. 34- tai 36-vuotiaana hän on jo väistämättä menettänyt ison osan kaikkivoipaisuudestaan. Cristiano Ronaldo on vähän nuorempi, mutta seuraavien MM-kisojen aikaan hänkin on 33-vuotiaana jo väistämättä laskusuhdanteessa.

Juuri se kaksikon kohtaamisessa onkin lopulta kiehtovaa. Viime kädessä ei ole kyse siitä, kumpi tekee ratkaisevan maalin jolla hänen joukkueensa matkaa MM-kisoihin. Paljon mielenkiintoisempaa on katsoa, kumpi kaksikosta menettää viimeisen mahdollisuutensa olla MM-kisojen suurin tähti jo ennen kuin turnaus alkaa.

Supersankareiden kohtaamisessa mielenkiintoisinta on se, että toinen heistä häviää eli muuttuu käytännössä kuolevaiseksi. (Koska Ronaldo puski avausosan ainoan maalin, tällä hetkellä kuolevaiseksi näyttäisi vajoavan Zlatan.)

Isommassa kuvassa sama kuolema tapahtuu hitaammin. Aiempien aikojen rokkifutaajilla on kryptoniittinsa, Bestillä alkoholi, Maradonalla huumeet – Zlatan ja Ronaldo kärsivät luonnollisemman kuoleman. Nopeus, räjähtävyys ja elastisuus katoavat väistämättä. Huippuvuosien maalit muuttuvat tolpiksi tai torjunnoiksi.

Tähden hidasta himmenemistä seuratessa hänestä on helpompi pitää, sillä se tekee hänestä inhimillisen. Lopulta parhaat supersankarit eivät olekaan kaikkivoipia ja haavoittumattomia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat kuolevaisuudestaan huolimatta tehneet kuolemattomia tekoja – oli kenttänä sitten nurmi tai elämä.

Jutun lähteinä käytin Joel Aaltosen artikkelia ”Eurodekkari” sekä Simon Kuperin Financial Timesiin kirjoittamaa juttua. Tekstit löytyvät linkkien takaa:
http://aparalapsi.wordpress.com/2012/12/17/eurodekkari/
http://www.ft.com/intl/cms/s/0/9fa94fea-83de-11e1-82ca-00144feab49a.html#axzz2kkKw3qFs

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s