Tämä ei mennyt oikein

Talvi muuttui Kuopiossa entistä kylmemmäksi, kun Ilja Venäläinen ilmoitti tänään päättävänsä pelaajauransa. Niiralan kuningas jätti Keskuskentälle paikkaamattoman aukon.

llja Venäläinen poistuu Keskuskentältä viimeiseksi kotiottelukseen jääneen Inter-pelin jälkeen.

Tämä ei mennyt oikein. Uutisen kuulemisen jälkeen ensimmäinen ajatus pamahtaa päähän pyytämättä ja huomaamatta. Suodattamaton ja siksi rehellinen reaktio kertoo, mitä mieltä olemme ennen kuin olemme ehtineet edes miettiä sitä.

Ilja Venäläisen lopetusuutinen ei ollut mikään jymyskuuppi. Se oli kuin 30 asteen pakkanen tammikuussa. Sen tietää olevan mahdollisesti tulossa, mutta toivoo, että se jäisi väliin ja tulisi vaikka vasta seuraavana talvena.

Mutta pakkohan se on myöntää, että sääennuste ei ole ollut lupaava. Keskuskentälle on povattu paukkupakkasia jo syksystä asti. Tänään ne sitten iskivät kohdalle.

Säävertaukset ovat ontuvia, mutta niille on syynsä. Siinä miten KuPS kohteli seuraikoniaan tämän hienon uran loppusuoralla oli suoranaista kylmyyttä.

Venäläinen oli viime kaudella jälleen KuPSin paras maalintekijä. Hän teki kolme maalia enemmän kuin seuran kaksi seuraavaksi parasta maalintekijää yhteensä.

Luulisi, että seura pitäisi tällaisesta pelaajasta kiinni kynsin hampain. Sen sijaan valmentaja Esa Pekonen päätti kauden päätteeksi kritisoida Venäläistä.

”Ilja on boksissa vaarallinen, mutta hän ei itse luo paikkoja, eikä pääse käytännössä kenestäkään ohi. Hän vaatii tietynlaiset pelaajat ympärilleen. Ilja tekee maalinsa ryppäissä, ja sitten on taas hirveän paljon pelejä, joissa hän ei tee maaleja. Viimeisissä peleissä Ilja ei ollut kovin vaarallinen”, Pekonen tylytti Viikko-Savossa.

Se minkä Pekonen jätti sanomatta – tai mitä hän ei ehkä ollut edes tiedostanut – oli Venäläisen maalien tärkeys. Niissä peleissä, joissa Venäläinen osui, KuPS sai ottelusta keskimäärin 2,25 pistettä. Kun Venäläinen ei tehnyt maalia, pistekeskiarvo romahti 0,92 pisteeseen.

Tilastojen valossa KuPS oli viime kaudella äärimmäisen riippuvainen Venäläisestä. Kun KuPSilla oli edellisen kerran suurin piirtein yhtä merkittävä pelaaja (Dickson Nwakaeme), tämä sai tehdä käytännössä mitä halusi. Venäläinen ei sen sijaan saanut pelata aina edes parhaalla pelipaikallaan. Hän vietti huomattavan osan kaudestaan topparina.

Samalla hän sai seurata vierestä, kun kesällä KuPSiin raahattiin jälleen palkkasotureita, joille keltainen paita on vain vaatekappale muiden joukossa. Jokainen voi arvata, miltä sellaisen seuraaminen (vuodesta toiseen) tuntuu sellaisesta pelaajasta, joka on vuodattanut vuosikymmenten ajan sydänvertaan seuransa eteen.

Kukaan KuPSin kesätuuraajista ei taaskaan pystynyt samaan kuin Venäläinen. Silti hänen piti väistää heitä topparin tontille ja katsoa, kun Dudu murskasi seuran cup-unelman ihan vain siksi, että häntä ei vain sattunut huvittaa.

Jos pelaajakaruselli olisi palvellut seuran etua, Venäläinen olisi varmasti hyväksynyt sen. Sen sijaan siirtoruletti vahingoitti joukkuetta sotkemalla sen peliä entisestään.

On vaikea kuvitella tuskaisempaa tilannetta kuin se, että seuraikoni joutuu katsomaan, kun hänen rakkaansa vahingoittaa itseään. On lähes yli-inhimillistä venymistä, että Venäläinen piti kaiken tämän keskellä suunsa kiinni median suuntaan. Ainut syy tähän oli se, että Venäläinen tiesi, että avautuminen kauden aikana olisi voinut vahingoittaa seuraa lisää.

Kauden jälkeen hän kuitenkin tunnusti Savon Sanomille, että KuPSin pelaajapolitiikka ei vahingoittanut vain seuraa vaan myös häntä: ”Olin maalipörssissä kärjessä ja meille hommattiin lainalle hyökkääjä, jonka seurauksena minut laitettiin toppariksi. Se oli seuralta aika raaka ratkaisu, joka harmitti minua todella paljon.”

Jos joku seurassa on vetänyt tuosta kommentista herneen nenäänsä, hän saa mennä syvälle itseensä.

Tämä ei mennyt nyt oikein. Venäläisen kohdalla ei ole kyse siitä, että hän oli joukkueen ylivoimaisesti tehokkain pelaaja viime kaudella. Eikä kyse ole edes siitä, että hän on kolmen viimeisen kauden aikana ollut jotakuinkin ainut pelaaja, joka on pystynyt tekemään edes suurin piirtein säännöllisesti maaleja Pekosen alaisuudessa.

Nyt ei puhuta siitä suuresta pelillisestä aukosta, jonka Venäläinen jättää jälkeensä. Kyse on siitä, kuinka pelaajia ja ylipäätään ihmisiä kohdellaan.

Venäläinen pelasi KuPSin paidassa pelkästään Veikkausliigaa yli 300 ottelua. Hän on pelannut KuPSissa kolmella eri vuosikymmenellä. Kolunnut Kakkosta ja osunut europeleissä. Nähnyt hyvät, pahat ja rumat – ja antanut aina kaikkensa KuPSin eteen.

Venäläinen on niitä pelaajia, joiden ei pitäisi joutua pohtimaan jatkaako hän uraansa vai ei. Seuran puolelta pitäisi olla asiat valmiiksi järjestettynä. Sen jälkeen pitäisi olla kyse enää siitä, haluaako pelaaja jatkaa uraansa vai ei.

Venäläisen kohdalla näin ei käynyt. Siksi hän ei saanut uralleen sellaista päätöstä kuin olisi ansainnut. Kannattajat eivät saaneet hyvästellä häntä eikä hän heitä – ei ainakaan sillä tavalla kuin olisi kuulunut.

KuPSissa on puhuttu viime vuosina paljon omista kasvateista, mutta sanoille on usein ollut liian vähän katetta. Toisaalta, mitä muuta voisi odottaakaan, jos seuraikoneitakin kohdellaan näin.

Jos tästä tarinasta haetaan opetusta, se on, että kukaan ei ole seuraa suurempi. Venäläinen eli ja pelasi tämän viisauden mukaan. Se miten häntä viime kaudella ja varsinkin sen jälkeen kohdeltiin kertoo, että kaikki seurassa eivät valitettavasti toimineet samoin.

Venäläisen ura oli pitkälti tarina hänen rakkaudestaan KuPSiin – pikkupojasta jonka ainut haave oli kantaa suosikkijoukkueensa keltapaitaa. Tarina on upea ja koskettava, mutta se olisi ansainnut kauniimman päätöksen. Ehkä viimeistä lukua ei ole vielä kirjoitettu, mutta juuri nyt Niiralan kuninkaan sankaritarinan päätöksessä on tragedian makua. Tämän ei todellakaan pitänyt mennä näin.

Kuopion Keskuskentälle syntyi tänään tyhjiö, jota kukaan ei voi täyttää.

Advertisement