Suarez ja susi

Luis Suarezista tuli sunnuntaina maineensa uhri. Se ei kuitenkaan muuta tosiasiaa mihinkään: Huippupelaajia suojellaan paremmin kuin koskaan aikaisemmin jalkapallon historiassa.

Diego Maradona havainnollistaa millaista kohtelua huippupelaajat saivat osakseen vielä 1980-luvulla. (Kuva: Getty Images)

Älähdykset alkoivat välittömästi. Kun Alex Oxlade-Chamberlain rikkoi Luis Suarezia rangaistusalueella, eikä Howard Webbin pilli soinut, sosiaalinen media täyttyi silmänräpäyksessä tunteenpurkauksista jotka jatkuvat edelleen. Miten on mahdollista, että selvästä virheestä ei vihelletty pilkkua?

Useammassakin kommentissa syyksi arveltiin Suarezin teatraalista kaatumista – aivan aiheellisesti. Suarez on kävelevä (tai pikemminkin näyttävästi kaatuva) esimerkki Pekka ja susi -sadusta. Uruguaylainen on kaatunut urallaan niin monta kertaa ilman kontaktia, että erotuomarit suhtautuvat hänen kaatumiseensa epäilevästi silloinkin kun tilanteessa on rike. (Varsinkin jos performanssi päättyy sunnuntain tavoin jonkin sortin nykytanssiliikkeeseen.)

Tämä ei ehkä ole sääntöjen hengen mukaista, mutta äärimmäisen inhimillistä se on. Ajatelleenpa asiaa hetken aikaa erotuomarin näkökulmasta. Erotuomari joutuu tekemään usein rangaistuspotkupäätökset hivenen vajavaisilla tiedoilla: Tilanne on nopea, näkökulma ei ole optimaalinen ja puolustaja ja hyökkääjä yrittävät parhaansa mukaan saada tilannetta näyttämään itselleen edulliselta.

Koska todistusaineisto on jalkapallo-ottelussa lähes aina vajavainen, erotuomari joutuu paikkaamaan aukkoja aiemmista tapauksista. Kuinka pelaajat ovat käyttäytyneet silloin kun heitä on rikottu oikeasti? Kuinka he ovat käyttäytyneet silloin kun heitä ei ole rikottu? Olenko joskus mennyt filmaajan retkuun? Voisiko tämä olla yksi niistä tilanteista?

Kylmiltään voisi kuvitella, että viheltämättä jäänyt rangaistuspotku ja väärin perustein vihelletty pilkku olisivat yhtä suuria eredyksiä. Ne eivät ole. Tuomarimaailmassa virheellistä vihellystä pidetään huomattavasti suurempana syntinä kuin virheen viheltämättä jättämistä.

Asetelmassa on jotain samaa kuin oikeudenkäynnissä – ja periaatekin on sama: rikkomuksesta epäilty pelaaja on syytön kunnes toisin todistetaan. Syyttömän tuomitseminen on suurempi oikeusmurha kuin syyllisen vapaalle jalalle päästäminen.

Tästäkin syystä erotuomarit ovat aina vähän varuillaan sellaisten pelaajien kanssa, joka korostavat heihin kohdistuvia rikkeitä. Asiaa ei helpota yhtään se, että useimpien filmaajien kohdalla korostettu kaatuminen rikkeen jälkeen näyttää täsmälleen samalta kuin kaatuminen olemattoman rikkeen jälkeen. Luis Suarez on yksi näistä pelaajista – ja sunnuntaina hän joutui kärsimään maineestaan.

Suarez ei ole ensimmäinen eikä viimeinen pelaaja, joka ei saa rankkaria häneen kohdistuvasta rikkeestä. Tällaisia tapauksia on itse asiassa ollut todennäköisesti viime vuosina aiempaa enemmän, samalla filmaamalla hankittujen rankkareiden määrä on vähentynyt – samoin kuin paitsioiden ja vihellettyjen rikkeiden määrä ylipäätään. (Kaudella 2005-06 Mestareiden liigan ottelussa oli keskimäärin 35 rikettä, viime kaudella enää 28.) Suurin syy tähän on, että tuomarit eivät enää liputa ja puhalla varman päälle.

Ennen kuin kukaan alkaa huudella Suarezin oikeusturvan perään kannattaa ottaa yksi asia huomioon: Suarez on hyötynyt varman päälle viheltämisen loppumisesta suuresti. Uruguaylainen pelaa Valioliigassa kolmatta kautta. Tuona aikana hän on saanut varoituksen sukeltamisesta (ammattikielellä rikkeen simuloimisesta) tasan kaksi kertaa.

Tuskin edes punasilmäisimmät Liverpool-fanit voivat väittää, että Suarez syyllistyisi filmaamiseen korkeintaan kerran kaudessa. Kyse on puhtaasti siitä, että erotuomarit eivät uskalla varoittaa filmaamisesta elleivät he ole asiasta täydellisen varmoja. Tästä syystä Suarezin teatteri kannattaa: Jokaista viheltämättä jäänyttä rankkaria kohti on vähintään yhtä suuri määrä tilanteita, joissa Suarez on saanut rankkarin – ja lisäksi vielä moninkertainen määrä tilanteita, joista Suarez on selvinnyt ilman varoitusta vaikka sukellus olisi sellaisen ansainnut.

Filmaaminen jalkapallokentillä jatkuu niin pitkään kuin sen palkinnot ovat pitkässä juoksussa riskejä suuremmat. Palkintoja on saatu viime vuosina pienennettyä merkittävästi, mutta riskeille ei ole tehty juuri mitään – vielä. Filmaamisen kitkemisestä on tehty yksi ensi kesän MM-kisojen teemoista.

Silloin saatetaan päästä pahimmillaan jo tilanteeseen, jossa Suarez saa varoituksen tilanteessa jossa hänen olisi pitänyt saada vapaapotku.

Jos sellaiseen tilanteeseen joudutaan, pelaajat saavat syyttää pitkälti itseään. Miksi?
Koska heitä suojellaan tällä hetkellä paremmin kuin kertaakaan aiemmin jalkapallon historiassa. Jokainen voi katsoa kommenttiosioon linkkaamani videon ja laskea, kuinka monta kertaa Claudio Gentile olisi ajettu nykytulkintojen mukaan ulos hänen vartioidessaan Diego Maradonaa kesän 1982 MM-kisoissa.

Syy parantuneeseen suojeluun on selvä. Huippujalkapallo on nykyään miljardiluokan tv-viihdettä. Bisneksen suurimpia tähtiä ovat pelaajat. Pele potkittiin aikoinaan kirjaimellisesti ulos vuoden 1966 MM-kisoista ja Maradonalle yritettiin samaa 1980-luvulla. Nykyään sama ei onnistuisi millään. Messit, neymarit, suarezit ja ronaldot ovat tv-tähtiä, eikä heidän terveyttään vaaranneta ehdoin tahdoin.

Suarez pääsee kaatumaan rangaistusalueella vielä pitkälti yli kolmekymmpisenä. Vain parikymmentä vuotta sitten Marco van Bastenille ei annettu samaa mahdollisuutta. Vaikka edellisessä tapauksessa lääketieteen kehityskin näyttelee suurta osaa, on turha syyttää erotuomaria joka kerta kun pilli ei soi. He suojelevat tähtiä paremmin kuin koskaan ennen.

Toisinaan vain käy niin, että pelaajat saavat ansaitsemansa hieman jälkijunassa.

Silti on turha luulla, että Suarezia vastaan olisi mitään salaliittoa. Häneen kohdistuneesta rikkeestä oli jo vihelletty sunnuntaina yksi rankkari. Lisäksi Suarez johtaa Valioliiga-hyökkääjien keskuudessa maalitilaston lisäksi toistakin tilastoa: Häneen kohdistuneista rikkeistä on vihelletty eniten vapaapotkuja ottelua kohden.

Advertisement

Neljä seuraa muuttanut pelaajastrategiaansa

Veikkausliiga-joukkueiden rakentaminen raahaa keskimäärin kahden pelaajan verran viime kausia jäljessä. Kohta vuosikymmenen jatkunut trendi pelaajaringin kutistamisesta näyttää saavan jatkoa. Samalla neljä seuraa näyttää muuttaneen viime vuosien pelaajastrategiaansa.

RoPS on ollut yksi niistä seuroista, jotka ovat juhlineet tavallista hiljaisemilla siirtomarkkinoilla.

Petteri Forsell palaa IFK Mariehamniin. Mika Ojala palaa Interiin. TPS julkistaa kolme pelaajasopimusta ja VPS:kin tiedottaa toisesta pelaajahankinnasta muutaman päivän sisään.

Helmikuu on alkanut suomalaisilla siirtomarkkinoilla erittäin kiireisenä. Isoja siirtoja on julkaistu käytännössä päivittäin. Niistä lukiessa on välillä unohtunut, että talvi on ollut siirtomarkkinoilla poikkeuksellisen hiljainen.

Yksi suuri syy sopimusruuhkaan on, että Veikkausliigan seurat ovat keskimäärin parin pelaajan verran jäljessä viime vuosien sopimustahtia. Moni joukkue on sopimusten osalta samassa tilanteessa kuin se on normaalisti ollut joulu-tammikuun taitteessa. Muutaman osalta tilanne on vieläkin karumpi.

Näillä seuroilla alkaa olla kiire. Joukkueilla pitää liigalisenssin ehtojen mukaan olla helmikuun puoliväliin mennessä 15 pelaajasopimusta tehtynä. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin KuPS tiedottanee viimeistään ensi viikolla paristakin sopimuksesta.

Toinen syy ruuhkaan on kansainvälisen siirtoikkunan sulkeutuminen. Osa liigaseura haluaa riveihinsä pelaajia, jotka ovat selvästi liigan keskitasoa parempia. Tällaisten pelaajien kohdalla Suomen siirtoikkuna aukeaa käytännössä vasta kansainvälisen siirtoikkunan sulkeuduttua. Forsell ja Ojalakin julkistavat paluustaan Suomeen vasta sitten, kun selvisi, etteivät he päässeet ulkomaille.

Kun sopimuspelaajien määriä tarkastelee joukkueittain pitkällä tähtäimellä, selviää että seuroilla on erilaisia strategioita joukkueiden kasaamiseen. Kun seuran eri vuosien lukuja vertaa toisiinsa, huomaa että muutama seura on selkeästi muuttanut strategiaansa täksi vuodeksi.

HJK
(14 julkistettua sopimusta helmikuun 1. päivänä*
-7,5 pelaajaa muutosta vuosien 2012-13 keskiarvosta
Ringin keskikoko kauden alussa 11-13: 23,3 pelaajaa)
HJK on perinteisesti kasannut joukkueensa ajoissa. Klubilla on ollut vuodenvaihteessa kasassa keskimäärin 20 sopimusta eli joukkue on ollut paria hankintaa vaille valmis. Nyt tilanne on toinen. Syitä tähän voi olla useita, mutta kun joukkueella on normaalisti ollut ”puolet enemmän” sopimuksia kuin nyt, voidaan puhua muuttuneesta strategiasta.

Honka (19, -2, 25,7)
Hongalla on ollut jo pitkään kahta asiaa ympäri vuoden: talousvaikeuksia ja paljon sopimuspelaajia. Näillä asioilla on myös tapana kulkea käsi kädessä. Hongan lisäksi JJK ja TPS ovat perinteisesti olleet tässä vaiheessa vuotta kärjessä sopimuspelaajien määrässä. Nyt JJK on pudonnut talousvaikeuksien takia Ykköseen ja TPS on matkalla sinne samasta syystä. Sama kohtalo voi odottaa Honkaa, sillä pelaajasopimusten valossa seurassa ei ole juurikaan painettu jarrua. Vielä tammikuussa sopimuspelaajia oli jopa keskiarvoa enemmän.

IFK Mariehamn (20, +1, 23)
Kun muut seurat ottivat rauhallisesti tammikuussa, IFK iski väliin. Seura solmi tammikuussa puolenkymmentä sopimusta ja hankki heti helmikuun aluksi Petteri Forsellin. Nyt Ahvenanmaalla on hyvin aikaa hioa hyökkäyskuviot kuntoon.

Inter (13, -3,5, 19,3)
Turkulaisilla on ollut jo pitkään pieni ja myöhään kasattu joukkue. Sama tahti on jatkunut tänäkin vuonna – Ojalan tuloon asti jopa viime vuosia tiukempana. Interin rinki on ollut liigan alkaessa ylivoimaisesti pienin (19,3 pelaajaa) ja samaa on luvassa nytkin. Viime hetken hankinnoilta (ja kesätäydennyksiltä) tuskin vältytään tänäkään vuonna, sillä Mika Ojala oli vasta seuran 14. tiedotettu pelaajasopimus.

Jaro (18, -0,5, 22)
Joukkue valmistuu Pietarsaaressa hyvässä tahdissa. Ringissä on tällä hetkellä enemmän leveyttä kuin liigajoukkueilla keskimäärin.

KuPS (12, -5, 22,7)
Savossa on puhuttu monena vuotena pelaajabudjetin leikkaamisesta. Lukujen valossa tästä saattaa tulla ensimmäinen vuosi, jolloin seurassa toimitaan puheiden mukaisesti. Ratkaisevaa kuitenkin on, mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Joukkue on kasattu myöhään ennenkin, mutta nyt tuostakin tahdista ollaan Kuopiossa viisi sopimusta jäljessä. 12 sopimusta on suorastaan huolestuttava määrä ja saattaa johtaa paniikkihankintoihin sekä keväällä että kesällä. Huolestuttavaa on sekin, että seura ei ole onnistunut houkuttelemaan kotimaisia pelaajia.

FC Lahti (19, +1,5, 23)
Toinen strategiaansa muuttanut seura. Kun muut seurat ovat olleet ajallisesti vähintään kuukauden jäljessä tavallista joukkueen rakentamistahtiaan, Lahti on ollut yli kuukauden omaa keskiarvoaan edellä. Laajaa rinkiä jo MyPassa suosinut valmentaja Toni Korkeakunnas on saanut käyttöönsä laajan ja nimekkään ringin – ja vielä hyvissä ajoin. Tavoitteena varmastikin ollut valmentajanvaihdoksiesta johtuvan siirtymäkauden selättäminen jo ennen kevättä. Mitalisuosikkeihin lukeutuvalla seuralla on oivallinen mahdollisuus ajaa uusi pelitapa sisään jo ennen liigan alkua.

MyPa (17, -2,5, 24)
MyPassa sopimuspelaajien määrääkin olennaisempaa on se, milloin Antti Muurinen on saanut nykyiset pelaajansa käyttöönsä. MyPalla on ollut 17 sopimuspelaajaa jo joulukuusta lähtien.

RoPS (22, +4, 23,5)
Kolmas strategiaansa muuttanut joukkue. Rovaniemellä on tapahtunut sama kuin Lahdessa: Uusi valmentaja on saanut käyttöönsä laajan ringin hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Määrän lisäksi Rolloon on saatu myös laatua. Seura on hyödyntänyt Juha Malisen vetovoiman ja napannut hiljentyneiltä siirtomarkkinoilta pari sellaista pelaajaa, joista ei pari vuotta sitten olisi uskallettu RoPSissa edes unelmoida.

SJK (21)
Seinäjoella on pullat hyvin uunissa. SJK:lla oli jo joulukuun alussa kasassa 20 pelaajasopimusta, mikä oli 5,5 pelaajaa enemmän kuin muilla liigaseuroilla keskimäärin.

TPS (12, -8, 20,7)
Tähän talveen saakka TPS:n strategiana oli pitää tiivistä pelaajarinkiä, joka oli kasassa hyvin aikaisin – käytännössä vuodenvaihteeseen mennessä. Seuran talvihankintojen määrä oli kolmena viime vuonna äärimmäisen pieni (keskimäärin 0,7 pelaajaa). Avainpelaajille tehtiin pitkät ja rahakkaat sopimukset ja heille annettiin kaudella paljon luottoa. Nyt strategia on olosuhteiden pakosta täysin toisenlainen. Luottoa pelaajille tulee varmasti nytkin, mutta joukkue kasataan talouden ehdoilla, hyvin hitaasti. Tänään julkistetut kolme sopimusta helpottavat tilannetta, mutta selvää on, että pakon edessä TPS on muuttanut pelaajastrategiaansa rankimmin kaikista liigaseuroista.

VPS (15, -0,5, 20,7)
VPS on ollut viime vuosina malliesimerkki joukkueesta, joka kasaa tiiviin pelaajaringin mahdollisimman myöhään. Vain Interillä on ollut kauden alussa Vepsua pienempi pelaajarinki (ja turkulaiset ovat täydentäneet sitä aina kesähankinnoilla). Sama tarkan euron linja on jatkunut tänäkin talvena. Valmentajan kannalta strategia ei varmasti ole ideaali, mutta toisaalta se takaa keväämmällä paremmat hankinnat kuin mitä seura saisi samalla rahalla vuodenvaihteessa.

Todennäköistä on, että helmikuu jatkuu siirtomarkkinoilla kiireisenä. Liigaseuroilla on ollut maaliskuun alussa keskimäärin 20 pelaajasopimusta. Luku on ollut erittäin tasainen (samoin kuin se, että huhtikuun alussa sopimuksia on ollut keskimäärin 21).

Maaliskuun keskiarvoon pääseminen edellyttäisi keskimäärin kolmea uutta pelaaja(sopimust)a per seura. Voi olla, että tähän ei päästä. Ja vaikka päästäisiinkin, on todennäköistä, että liigan pelaajamäärä jatkaa laskuaan – varsinkin kun ottaa huomioon, että aiempaa aikaisemman alkamisajankohdan takia aikaa joukkueen kasaamiseen on vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ei ole yllätys, jos ringit pienenevät – eikä se ole sitä lähihistoriankaan valossa. Käytännössä joukkueet ovat kutistuneet jo lähes vuosikymmenen ajan. Vuonna 2005 liigajoukkueilla oli kauden alussa keskimäärin 24,14 sopimuspelaajaa. Vuonna 2009 tuo luku oli pudonnut 23,14:ään. Kaudella 2011 liigajoukkueet lähtivät sarjaan keskimäärin 22,75 pelaajan ringillä, vaikka liigassa pelattiin seitsemän peliä aiempaa enemmän.

Viime kauden alussa Veikkausliigan joukkueessa oli keskimäärin 21,4 pelaajaa. Aika näyttää jäädäänkö tänä vuonna jo alle 21:n.

* Kunnia pelaajatilastoista kuuluu FutisForum2:n nimimerkille Wahn. Wahn on tehnyt vuosien ajan pyyteetöntä kulttuurityötä pitämällä täsmällisiä tilastoja suomalaisseurojen sopimustilanteesta, eikä vain kausittain vaan kuukausittain. Näitä tarkempia ja kattavampia lukuja ei tästä maasta kootusti löydy.