Kaksi Neymaria

Brasilialaistähti Neymarista voi tulla kesällä maailmanmestari ja maalikuningas. Tällä hetkellä hän kuitenkin on seurajoukkueensa Barcelonan pelillisen epäonnistumisen kasvot.

Yleisöstä näkee ja kuulee, kun se on menettänyt luottamuksensa pelaajaan. Ensin taputetaan vähän vaimeammin pelaajaesittelyissä. Ottelun aikana yritetään ensin tsempata, mutta kun epäonnistumiset seuraavat toisiaan, kannustavat suosionosoitukset vaihtuvat syvään kollektiiviseen huokaukseen.

Neymar oli ohittanut tämän rajan jo hyvän aikaa sitten. Hän yritti voittaa yleisöä puolelleen näyttävillä harhautuksilla, mutta barcelonalaiset olivat nähneet nämä temput aiemminkin. Vain maalit saisivat heidät muuttamaan mieltään – eikä niitä ollut tulossa.

Brasilialaistähdellä oli menossa pitkä kuiva kausi. Hän oli saanut alkuvuoden aikana aikaiseksi vain yhden maalin (ja yhden syötön). Nyt elettiin jo maaliskuuta. Kotiyleisön kärsivällisyys oli loppunut jo kauan sitten.

La Ligan häntäpään joukkueisiin kuuluva Almeria olisi normaalisti niitä joukkueita, joita vastaan selkäapinat ravistellaan pois. Barcelona ei kuitenkaan ollut normaalitilassa. Se oli hukannut hyvän alkunsa, päästänyt vierasjoukkueen mukaan peliin ja unohtanut pelisuunnitelmansa tauolla koppiin.

Tilanne vaikutti erikoiselta. Peli oli 2–1, mutta vierasjoukkue hallitsi kenttätapahtumia. Kotiyleisö vastasi näkemäänsä aloittamalla kovaäänisen vihellyskonsertin. Kuorovislausta jatkui parin minuutin ajan.

Neymar ei ollut vielä päässyt siihen pisteeseen, että vihellyskonsertti olisi kohdistunut häneen. Hän lähestyi sitä kuitenkin hyvää vauhtia. Vieressäni istunut Barcelonan kannattaja tuntui saavan hermoromahduksen joka kerta, kun brasilialainen pääsi maalipaikkaan – tai tarkalleen ottaen silloin, kun tähtipelaaja hukkasi paikan, mutta Almeriaa(kin) vastaan ne olivat yksi ja sama asia.

Kun Neymar hukkasi pelin kolmannen avopaikkansa laukomalla pallon metritolkulla maalin ohi, puolet katsojista pomppasi yhtaikaa spontaanisti pystyyn päitään pidellen. Brasilialaisen tehottomuus oli kasvanut barcalaisella mittapuulla käsittättömiin sfääreihin.

Hyökkääjälle olisi todennäköisesti löytynyt paremmin ymmärrystä, jos hän olisi ollut oma kasvatti tai halpa hätähankinta. Neymar ei ollut kumpaakaan. Hän oli FC Barcelonan profiilihankinta – ja vielä erityisen kallis sellainen. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan Barcelona oli maksanut Neymarista 57 miljoonaa euroa. Summa oli kuitekin alusta asti sekä kiistanalainen että äärimmäisen hämärä.

Kun espanjalainen tuomioistuin alkoi tutkia Neymarin siirtoa, selvisi, että Barcelona oli maksanut Neymarista lähes 90 miljoonaa euroa. Alkuperäisestä siirtosummasta vain 17 miljoonaa oli mennyt brasilialaisen seuralle Santosille. Loput 40 miljoonaa oli siirretty Neymarin isän tilille. Siirtokuvion epäselvyydet maksoivat Sandro Rosellille hänen asemansa Barcelonan puheenjohtajana. Rosell erosi tehtävästään tammikuun lopulla siirtokohun ollessa pahimmillaan.

Barca oli sekaisin sekä kentällä että sen ulkopuolella, ja Neymar oli vähintäänkin osasyyllinen molempiin. Hän olisi tarvinnut maaleja osoittaakseen olevansa Barcan maksamien miljoonien arvoinen. Kun niitä ei tullut, hänestä oli kovaa vauhtia tulossa Nou Campin silmätikku, joka näytti ajautuvan koko ajan enemmän pelin ulkopuolelle yrittämään omia kikkojaan.

Almeriaa vastaan hänet – ja koko Barcan – pelasti kaksi viime hetken maalia. Ensimmäisestä vastasi joukkueen ikitaisteleva toppari Carles Puyol, jälkimmäisen teki kapteeni Xavi. Kun erotuomari vihelsi ottelun päättyneeksi, tulostaulun 4–1-lukemat olivat ainut paikka, jossa FC Barcelona näytti vakuuttavalta.

Kello oli yksitoista sunnuntai-iltana. Tuleva viikko näyttäisi, ettei Neymar ole niin huono pelaaja kuin Almeriaa vastaan vaikuttaisi – vaan sekä vielä huonompi että paljon parempi.

Ottelua seuraavana päivänä FC Barcelona pelaajat lähtivät maajoukkuevelvollisuuksiin eri puolille maailmaa. Neymar suuntasi Johannesburgiin, jossa Brasilia kohtaisi Etelä-Afrikan.

Peli ei ollut erityisen merkittävä. Alusta asti oli selvää, että Brasilia oli kotijoukkueelle liian kova vastus. Kyse ei ollut siitä voittaisiko Brasilia vai ei, vaan kuinka monella maalilla. Oikea vastaus oli lopulta viisi. Neymar teki maaleista kolme.

Hattutemppua merkittävämpää oli kuitenkin se, mitä tapahtui pelin jälkeen, kun noin 6-vuotias eteläafrikkalaispoika ryntäsi kentälle.

Neymar kävi pelastamassa pojan vihaisten järjestysmiesten kynsistä ja vei hänet maskottina pelikavereidensa luokse. Ennen kuin poika ehti ymmärtää, mitä oli tapahtumassa, Brasilian maajoukkue heitteli häntä ylös ja alas. Poika nautti olostaan – ja Neymar näytti olevan vähintään yhtä onnellinen. Ero Barcelonassa varjojen mailla vaeltaneeseen tuhlaajapoikaan oli valtava.

Kaiken keittiöpsykologian mukaan Brasilian Neymarin ja Barcelonan Neymarin välisen kuilun olisi pitänyt alkaa kaventua Etelä-Afrikan-reissun jälkeen. Hyökkääjä oli saanut vyölleen onnistumisia, tehnyt hattutempun ja selvästi löytänyt kadoksissa olleen peli-ilonsa.

Toisin kuitenkin kävi. Lauantain Valladolid-ottelussa Barcelona oli surkea ja Neymar vielä huonompi. Kotijoukkue otti katalonialaisista täysin ansaitun 1–0-shokkivoiton, ja Neymar oli kentän huonoin pelaaja. Hänen näkyvin suorituksensa oli joukkueen parhaan paikan hukkaaminen.

Marca antoi Neymarille arvosanan 3 (10:stä). Mundo Deportivo kuvasi brasilialaisen esitystä sanalla ”nulo”, joka vastaa suomessa hyödyttömästä henkilöstä käytettävää haukkumanimeä ”nolla”.

Sankari oli palannut jälleen tuhlariksi. Se oli luonnollista, sillä Neymarin esitysten tasoerot Brasilian ja Barcelonan välillä eivät ole henkimaailman asioita. Kyse on hyvin pitkälti pelillisistä tekijöistä.

Mundo Deportivon pilapiirtäjän tiivistys Barcelona-kannattajien tuntemuksista.

Barcelonan pelisysteemi on yksi jalkapallomaailman vaativimmista. Barcassa puhutaan paljon automatismoista – tavoista jotka ovat juurtuneet pelaajiin niin syvälle, että niistä on tullut heidän toinen luontonsa.

Nämä tavat eivät tietenkään kasva pelaajaan itsestään. Yleensä ne iskostetaan pelaajiin juniorivuosina Barcelonan La Masiassa. Jos pelaaja ei ole Barcelonan ”omaa tuotantoa”, kasvatustyö on hankalampaa. Jos pelaaja ei ole aiemmin pelannut Espanjassa, se on jo hyvin vaikeaa. Ja mikäli automaatiot jäävät sisäistämättä, pelaaja pääse kunnolla sisään Barcelonan pelijärjestelmään. Lopputulos on kuin hän osallistuisi peliin aidan takaa.

Kaikki Neymarin otteissa Almeria- ja Valladolid-peleissä kieli siitä, että hän oli Barcelonan pelijärjestelmän ulkopuolella. Hänen pelistään puuttui kaikki automatiikka ja vaivattomuus. Koska hän ei ollut systeemin sisällä, hän joutui jatkuvasti miettimään, mitä tekisi. Usein ratkaisut eivät olleet oikeita. Hän ajautui kauas kanssapelaajistaan ja hidasti peliä yrittämällä harhauttaa liian monta vastustajaa. Tämän kaiken seurauksena hän menetti jatkuvasti palloja.

Brasilian maajoukkueessa Neymar ei oikeastaan voinut jäädä järjestelmän ulkopuolelle, koska systeemi oli rakennettu häntä varten. Brasilia on ollut parhaimmillaan silloin, kun joukkue on ollut niin hyvin organisoitu, että se on voinut antaa muutamalle pelaajalle vapauden toteuttaa itseään hyökkäyspäässä. 2002 nämä pelaajat olivat Ronaldinho, Rivaldo ja Ronaldo. Nyt ne ovat Neymar, Hulk ja Fred tai Jo riippuen siitä, kumpi pelaa keskushyökkääjänä.

Tuo systeemi voi tehdä Brasiliasta kesällä maailmanmestarin ja Neymarista MM-kisojen maalikuninkaan, mutta Barcelonassa se ei häntä auta. Siellä järjestelmä ei ole häntä varten vaan hän järjestelmää varten. Niin pitkään kuin Neymar ei sisäistä tätä perusteellisesti, seuran omasta kasvatista Pedrosta on Barcalle enemmän hyötyä kuin Neymarista – eikä hänen isälleen ole tarvinnut maksaa kymmeniä miljoonia pojan saamiseksi seuraan.

Neymarin tämän kauden kohtalo tuo mieleen toisen Barcelonassa (hintaansa ja maineeseensa nähden) epäonnistuneen supertähden, Zlatan Ibrahimovicin. Barca oli Ibrahimovicille yksi suurista unelmista, mutta Katalonian keikasta tuli lopulta yksi ruotsalaistähden uran suurimmista painajaisista.

Barcelonassa asuva ja Barcasta kirjan tehnyt toimittaja Graham Hunter kertoi haastatelleensa Ibrahimovicia, kun tämä saapui Barcelonaan. Ruotsalainen oli tuolloin täynnä intoa. Hän vakuutti olevansa valmis paiskimaan hommia sopeutumisen eteen. ”Tiedän, että täällä ei ole helppo menestyä. Tänne täytyy sopeutua erittäin hyvin ja opetella pelisysteemi. Moni suuri pelaaja on tullut tänne, mutta kaikki eivät ole ymmärtäneet mitä täällä vaaditaan”, Ibrahimovic sanoi.

Vuotta myöhemmin Zlatanista oli tullut yksi noista epäonnistuneista pelaajista. ”Zlatanilla on taitoa, loistavat maalitilastot, voittajan mentaliteetti ja täydellinen fysiikka nykyfutikseen. – – Hän ei kuitenkaan koskaan sisäistänyt Barcelonan pelijärjestelmää, eikä siksi sopinut sapluunaan”,  Hunter totesi taannoin ESPN:n kolumnissaan.

Hunter uskoi vakaasti, että Zlatanin epäonnistumisessa ei ollut kyse ajoituksesta vaan väärästä pelaajatyypistä. ”Vaikka hän olisi tullut Barcaan 14-16-vuotiaana, lopputulos olisi ollut sama. Hänen taitonsa, maalinsa ja fysiikkansa olisivat luultavasti avanneet hänelle ovet edustusjoukkueeseen asti, mutta hänen kyvyttömyytensä tai haluttomuutensa sopeutua olisi johtanut hänen myymiseensä.”

Pahimmassa tapauksessa Neymarille käy kuin Zlatanille. Kumpikin heistä tarvitsee vapaan roolin kukoistaakseen, mutta Barcelonassa se on varattu Leo Messille, eikä pelijärjestelmä salli toista liikkuvaa osaa.

Mielenkiintoisinta Neymarin esimerkissä on se, ettei se koske vain häntä, Barcelonaa ja Brasiliaa. Kyse on myös Espanjan maajoukkueesta. Samaan aikaan kun Brasilia nuiji Etelä-Afrikan, Espanja voitti Madridissa Italian 1–0.

Ottelu oli brasilialaissyntyisen keskushyökkääjän Diego Costan debyytti Espanjan paidassa. Costa oli kauden aikana mättänyt maaleja liukuhihnalta sekä La Ligassa että Mestarien Liigassa, mutta maajoukkueessa hänkin vaikutti Neymarin tapaan jäävän pelijärjestelmän ulkopuolelle.

Costa ei ole ensimmäinen eikä viimeinen keskushyökkääjä, jolle käy Espanjassa näin. Hallitseva maailmanmestari käyttää pitkälti samaa pelisysteemiä kuin Barcelona. Järjestelmä on rakennettu Leo Messiä varten. Hänen paikkansa täyttäminen hyökkäyksen kärjessä on ollut Vicente del Bosquelle jatkuva päänsäryn aihe. Fernando Torres, Michu, Alvaro Negredo, Joseba Llorente ja Roberto Soldado ovat kukin vuorollaan käyneet törmäämässä samaan ulkopuolisuuden ongelmaan.

Oikeastaan ei ollut edes yllättävää, että Espanjan ainoan maalin Italiaa vastaan teki Barcelonan laitakiitäjä Pedro.

Ja kun Barcelona jätti seuraavalla viikolla Neymarin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sivuun avauskokoonpanostaan, joukkueen hyökkäys toimi taas lähes entiseen tapaan. Tuloksena oli 7–0-voitto.

Olisi helppo lopettaa juttu tähän ja todeta, että kaikki pelaajat eivät sovi kaikkiin pelitapoihin. Se olisi lisäksi tottakin.

Seurat tekevät jatkuvasti kalliita hankintoja sen mukaan, ketä on tarjolla – unohtaen samalla, mitä ne ihan oikeasti tarvitsevat. Siinä vaiheessa kun hankintamotiivi muuttuu kysynnästä tarjonnaksi, jälki on harvoin kaunista.

On helppo sanoa, että ainakin tätä kautta ajatellen Barcelona teki suuren virheen päästäessään David Villan Atletico Madridiin viidellä miljoonalla eurolla. Villa on harvoja hyökkääjiä, jotka ovat sopeutuneet sekä Barcelonan että Espanjan pelisysteemiin moitteettomasti. Yhtä lailla – ja tätä kautta ajatellen – Barca teki virheen uskotellessaan itselleen, että se tarvitsee ehdottomasti Neymarin hinnalla millä hyvänsä.

Isossa kuvassa asia on kuitenkin monimutkaisempi. Barcelona ei käytä kymmeniä miljoonia euroja hyökkääjiin siksi, että siitä on hauskaa tuhlata rahaa (ja näyttää typerältä, jos homma ei toimikaan). Se tekee niin, koska se tietää, että sen täytyy uudistua.

Koska viime vuosien menestynein maajoukkue ja seurajoukkue ovat pelanneet samalla tavalla, käytännössä koko muu jalkapallomaailma on ollut viime vuosina heidän systeeminsä kimpussa. Pallonhallinnan koodia on pyritty murtamaan kynsin hampain ja kummaltakin rintamalta on saatu aikaan läpimurtoja – osa pieniä, osa suurempia. Niiden myötä joukkueiden etumatka muihin on kaventunut huomattavasti.

Tämä on normaalia kuningaslajin evoluutiota. Tavallisesta evoluutiosta se poikkeaa siinä, että se tapahtuu nopeammin ja sitä pystyy seuraamaan tv:n välityksellä. Espanja ja Barcelona ovat hyökkääjäkokeiluinen tällä hetkelä kuin huippujalkapallon koelaboratorioita, johon kaikilla halukkailla (tai ainakin maksukykyisillä) on pelipäivinä suora näköyhteys.

Barca hankki Zlatanin ja Neymarin, koska se uskoi (tai ainakin toivoi) heidän tuovan joukkueen hyökkäyspeliin uuden ulottuvuuden. Zlatanin kohdalla ulottuvuus olisi ollut ennen kaikkea fyysinen. Jos ruotsalaisen voima ja koko olisi saatu valjastettua systeemin käyttöön, jälki olisi ollut tappavaa.

Neymarista joukkue taas on hakenut yllätyksellisyyttä niihin hetkiin, kun sen järjestelmä ei riitä murtamaan vastustajan puolustusta. Yhtälöt eivät kuitenkaan ole toimineet, koska ajoittaiset tulokset on saatu Barcan pelin peruskivien – prässin ja syöttelyn – kustannuksella. Lopputuloksena sekä hankitut pelaajat että joukkue ovat heikentyneet.

Barcan uusien lähestymistapojen etsiminen ei ole rajoittunut pelaajiin. Myös tämän kauden valmentaja, edeltäjiään pragmaattisempi Gerardo Martino, oli boksin ulkopuolelta haettu ratkaisu. Martinon piti monipuolistaa Barcelonan pelaamista, mutta tähän mennessä hän on epäonnistunut urakassaan. On hyvin todennäköistä, ettei Martino jatka seurassa enää ensi kaudelle.

Jotta Neymar voisi kukoistaa Barcassa, hänen tai Barcan pitäisi muuttaa merkittävästi pelaamistaan. Kummatkin vaihtoehdot tuntuvat mahdottomilta tätä kautta ajatellen ja epätodennäköisiltä pidemmälläkin tähtäimellä.

Barcalla on selkeä peli-identiteetti ja kenties maailman paras juniorijärjestelmä, joka tuottaa jatkuvasti siihen sopivia nuoria pelaajia. Seura voi tehdä pelitapaansa hienosäätöä, mutta ei hylätä sitä. Lisäksi tämän kauden jälkeen on todennäköistä, että joukkue palaa pelillisesti enemmän aikaisempaan. Se ei lupaa hyvää Neymarille. Brasilialaisen parhaat otteet seuraavan puolen vuoden aikana nähdään varmasti kesän MM-kisoissa.

On hyvin mahdollista, että Neymarille käy samoin kuin Zlatanille Barcelonassa ja lukuisille maajoukkuehyökkääjille Espanjan paidassa. Luultavasti hänestä tulee Kataloniassa (peli)järjestelmän uhri.

Advertisement