Kuva-arkistojen aarteita: Odense-TPS 2008

Arkistojen kätköistä löytyi tukku kuvia kahdeksan vuoden takaa. Joukossa oli myös otoksia TPS:n kahdeksan vuoden takaisesta eurocup-seikkailusta Tanskassa. Tepsi oli palannut kymmenen vuoden tauon jälkeen eurokentille ja kaatanut Intertoto Cupin ensimmäisellä kierroksella pohjoisirlantilaisen Lisburn Distilleryn. Toisella kierroksella vastaan asettui tanskalainen Odense. Ensimmäisen osaottelu Kupittaalla päättyi 1-2. TPS olisi tarvinnut Tanskasta vierasvoiton, mutta ei saanut sitä.

Advertisement