Juha Malinen käänsi tällä kaudella FC Lahden kurssin. Tilastojen valossa hänen pitäisi pystyä samaan myös Rovaniemellä.
Joskus asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan. Tällä kaudella Turussa vaikutti siltä, että Inter hyökkäsi hitaasti ja TPS valui liian usein alas puolustamaan. Veikkausliigan tekninen raportti todistaa nämä havainnot todeksi.
Inter hyökkäsi tällä kaudella erittäin hitaasti. Turkulaiset tekivät kauden aikana vain neljä maalia nopeilla hyökkäyksillä. Hitaiden hyökkäysten lisäksi Interin hyökkäyspeli oli erikoistilanteiden varassa. Inter teki 39 prosenttia maaleistaan erikoistilanteista. Vain RoPS oli enemmän erikoistilanteiden varassa. Rovaniemeläiset tekivät kauden aikana vain 13 pelitilannemaalia. Loput kymmenen (43%) syntyivät erikoistilanteista.
Toista ääripäätä edusti IFK Mariehamn, joka teki peräti 65 prosenttia maaleistaan hitailla hyökkäyksillä. Erikoistilannemaaleja IFK teki puolestaan vähiten kaikista joukkueista (7). Joukkueen maaleista vain 12 prosenttia syntyi erikoistilanteista, seuraavaksi pienin prosentti (24) oli Hongalla ja VPS:llä.
Mitä IFK:n luvuista voi päätellä? No ainakin sen, että Petteri Forsellin loukkaantuminen vei joukkueen erikoistilannetehot. Lisäksi hitaiden hyökkäysten tehokkuus kertoo hyökkäyspelaajien taidokkuudesta. IFK:lla oli pelaajia, jotka pystyivät murtamaan vastustajan puolustuksen senkin jälkeen, kun linja oli päässyt järjestäytymään. (Kun IFK on kiinnittänyt valtaosan näistä pelaajista ensi kaudeksikin, on odotettavaa, että joukkue tekee paljon maaleja hitaista hyökkäyksistä myös ensi vuonna.)
Joukkue, jolla on paljon pelaajia pallon alla, ei laske juurikaan maaleja nopeista (vasta)hyökkäyksistä. Veikkausliigassa tällaisia joukkueita olivat viime kaudella erityisesti RoPS ja TPS. RoPSilla tämä taktiikka toimi TPS:ää paremmin. RoPS laski hitaista hyökkäyksistä 20 maalia, TPS peräti 38.
RoPS on yksi niistä joukkueista, joiden peli tulee muuttumaan ensi kaudeksi eniten. (Toinen hyvä veikkaus on MyPa. Toni Korkeakunnaksen ja Antti Muurisen peluuttama jalkapallo on aika kaukana toisistaan.) Juha Malinen suosii huomattavasti aktiivisempaa jalkapalloa kuin mitä Kari Virtanen napapiirillä viime kaudella peluutti. Virtasen RoPS oli varsinkin loppukaudella esimerkki siitä, kuinka asiat olivat niin kuin ne näyttivät olevan: RoPS oli ylivaroivainen ja passiivinen.
Rovaniemellä ei kannata kuitenkaan olla huolissaan. Malisen ja Virtasen väliset erot eivät ole sovittamattomia. Molemmat esimerkiksi uskovat vastaiskuihin. Lisäksi Malinen on osoittanut kahdella viime kaudella, että hänen pelisysteeminsä on sisäistettävissä nopeasti – jopa kesken kauden.
Kun parin ottelun siirtymäkausi Lahdessa oli ohi, Malisen jälki oli vakuuttavaa. Lahti jäi 21 viimeisessä pelissään maaleitta vain kahdesti. Se voitti kaksi kolmasosaa peleistään. Joukkueen maaliero oli 43-33. Joukkueen voittoprosentti nousi Kautosen kauden 10:stä 67:ään.
Näiden tilastojen perusteella Malisella on Rovaniemellä paljon voitettavaa. RoPS voitti viimeisestä 21 ottelustaan vain kolme. Joukkue jäi noissa peleissä maaleitta 12 kertaa. Viimeisessä seitsemässä pelissään RoPS teki vain kaksi maalia.
Tilastojen valossa Malisen pitäisi saada RoPS maalaamaan ja voittamaan. Muutos ei todennäköisesti ole aivan yhtä suuri kuin Lahdessa, mutta kaiken järjen mukaan RoPSin ei pitäisi joutua ensi kaudella taistelemaan sarjapaikastaan.
Mitä Rovaniemellä on käytännössä odotettavissa? Nopeampaa hyökkäämistä ja enemmän tilanteita kuin tällä kaudella. KIHU:n tilastot kertovat Lahden muuttuneen Malisen tulon myötä huomattavasti suoraviivaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Joukkueen tehdyt maalit nousivat 0,5:stä 1,9:ään ja päästetytkin 1,2:sta 1,5:een.
RoPSin ottelut olivat viime vuonna liigan ylivoimaisesti vähämaalisimpia (yhteensä 1,85 maalia per peli). Tähän tulee Malisen aikana muutos. Ensi kauden RoPS laskee ja ennen kaikkea tekee enemmän maaleja kuin tämänvuotinen. RoPS teki viime kaudella liigassa 25 maalia. On helppo kuvitella, että Malisen aikana tuohon tulee puolet lisää.
Juttua päivitetty KIHU:n tilastoilla viime kauden Lahdesta ja arviolla siitä, kuinka paljon Malisen tulo todennäköisesti lisää RoPSin maalimääriä.
Malisen työnäyte viime kaudella oli vakuuttava, erikoista siitä tekee myös sen, että Lahti ei tainnut pelata kuin yhden tasapelin, jos sitäkään. En ole ihan varma oliko Malinen viimeisessä tasurissa vielä peräsimessä. Eipä noita muutenkaan vaivaksi asti kertynyt. Varsinkin jos vertaa Interiin.
Tasapelien ääripäät kaudella 2013:
Lahti 4
RoPS 10
Inter 13
2011 meno oli kuitenkin toisenlainen:
V T H
Malinen, Oulu 8 8 6
Malinen, Haka 2 4 2
Malinen, Lahti 11 0 5
Kuitenkin Oulussakin Malinen sai joukkueen pelaamaan kahtena kautena parin pinnan per peli tahtiin.
Keskimäärin ykkösessä kuitenkin 1.74 PPG, ja Veikkausliigassa 1.24 PPG. Tuo Veikkausliigan keskiarvo on aika alhainen, ja Malisen valmennuksessa KuPS putosi 2006. Meriittejä Malisellahan on MyPasta, jossa mies valmensi mitalejakin, mutta ne ovat sitten SM-liigasta.
Pystyykö Malinen saamaan Kokosta yhtä paljon irti kun Rafaelista, ja pysyykö Kokko kasassa koko ensi kauden? Näihin varmaan tällä hetkellä kulminoituu tuo voittaminen RoPS:ssa, ellei uutta maalintekijää saada RoPSiin ensi kaudeksi. Vain JJK:lla oli huonompi paras maalintekijä, ei TPS:kään tosin kauas pääse.
Huonoimmat maalitykit liigassa 2013:
TPS 7
RoPS 6
JJK 5
Tilastot: http://www.transfermarkt.com/en/juha-malinen/leistung-saison/trainer_8051.html
RoPSin hyökkäyksessä riittää kieltämättä työsarkaa, mutta kuten sanoit, pohjataso on todella alhainen. 30 tehdyn maali on jäänyt viimeisen kolmen kauden aikana vain Jarolta (28 maalia kaudella 2012, hurja 21 maalin lasku kaudelta 2011). On lähes väistämätöntä, että joukkueen maalimäärä kasvaa. 40 prosentin lisäys tehtyihin maaleihin (10 osumaa lisää), pitäisi onnistua melko kivuttomastikin.
Kyse on puhtaasta matematiikasta: Malisen Lahden otteluissa syntyi keskimäärin 3,39 maalia, RoPSin peleissä 1,82. Kun RoPS ja Malinen yhdistetään, kumpikin lähestyy huomattavasti Veikkausliigan keskiarvoa (2,65). Toisin sanoen RoPSin peleissä tulee ensi kaudella enemmän maaleja molempiin päihin.
Todennäköisesti Malisen RoPS on lähempänä Oulua kuin Lahtea, mutta siltikin näkisin, että RoPSilla ei pitäisi olla hätää. Kun ottaa huomioon sen miten hyvin Malisen malli on lähtenyt toimimaan kahdella viime kaudella ja kuinka moni seura on leikkaamassa budjettiaan, pitäisi noiden 10-15 lisämaalin kääntää useampikin RoPSin viime kauden tasureista voitoiksi. Sen pitäisi riittää tukevasti alempaan keskikastiin.
Olisiko tuo ottelukohtainen maalimäärä hyvä mittari? Tällä kaudella suunnilleen tuosta keskiarvosta poikkeavia olivat vain HJK, MIFK ja RoPS. Muut pyörivät 2.39-2.91 välissä. Tietysti tuo Malisen Lahti on erikoinen 3.39, mutta sitä paremmaksi pisti kuitenkin MIFK 3.61:llä.
RoPS:n tekemät maalit 0.75, ja 1.9 Malisen joukkueen tuosta raportissa tekemät maalit.
Kun katselee RoPS:n menneisyyttä, niin ei pohjoisessa olla juurikaan maaleja tehtailtu – onko tämä jotain seuraan rakennettua? Liigassa RoPS on tehnyt 18 – 39 maalia, jos jätetään ihan 90-luvun alku pois (63 ja 53 maalia). Koko keskiarvo RoPSilla liigassa 1.12 maalia per matsi, joka tarkoittaisi ensi vuonna 37 osumaa. Sehän olisi yli kymmenen enemmän kuin tällä kaudella, joten siinä mielessä tuo ennuste sinulla on tosi hyvä. Tuo 1.12 tehtyä maalia riittäisi keskimäärin yhdeksänteen sijaan (9. sijalla Veikkausliigassa on tehty siis 1.04 maalia per ottelu, kahdeksanteen vaaditaankin jo 1.24 maalia). Tuolla Malisen 1.9 tehdyllä maalilla per ottelu olisi viety Veikkausliigan mestaruus, jossa 1.88 maalia per ottelu toisi mestaruuden. Tällä kaudella se olisi kyllä hopealle riittänyt, kun Honka sai tehtyä 1.85 maalia ottelua kohti.
Lahden maaleista 15 tuli muuten viimeisen neljän kierroksen otteluista, joissa kyllä piti olla panosta, mutta jotenkin peli levisi esim MIFK:llä. Eli:
27.9. FC Lahti – FF Jaro 5 – 2
5.10. FC Lahti – IFK Mariehamn 5 – 1
20.10. FC Honka – FC Lahti 4 – 2 (Jos tämä tulos olisi ollut toisin päin niin pronssia olisi vienyt Lahti)
26.10. FC Lahti – TPS 3 – 2
Jos noita ei oteta huomioon, niin tehdyt maalit Malisen joukkueella ovat 1.3 per peli (laskin 20 peliä tähän Malisen jaksoon, ja jätin nämä ylläolevat neljä pois). Viimeisten kierrosten kanssa olen käynyt Jaakobin painia – ne vaikuttavat voimakkaasti maalieroon ja muihinkin tilastoihin, vaikka pelit suurelle osaa liigaa alkavat olla jo loman odottelua. Tässä mielessä toivoisi, että kaksi tippuisi tai toiseksi viimeinen karsisi.
Tässä esim Hongan viimeiset pelit:
6.9. FF Jaro – FC Honka 1 – 3
23.9. FC Honka – JJK 3 – 3
29.9. IFK Mariehamn – FC Honka 3 – 2
6.10. FC Honka – KuPS 2 – 4
20.10. FC Honka – FC Lahti 4 – 2
26.10. FC Inter – FC Honka 1 – 2
Jättämällä Hongan maaleista nämä pelit pois tippuu tehdyt maalit 1.55 -> 1.29. Honkahan oli vahvasti tuollainen 1-0 joukkue.
Vastaavasti RoPS:lla on vastaava, mutta käänteinen trendi: vain yksi tehty maali viimeisesä viidessä pelissä. No tilastoja se ei hirveästi paranna 0.75 -> 0.86.
Noiden lukujen valossa 40-50 prosentin lisäys (10-13 maalia) vaikuttaisi mahdolliselta. 60 prosenttia (15 maalia) oli ehkä liioittelua. Mutta kuten tuoreessa jutussani totean, omista löydöksistä on helppo innostua ja niitä on helppo liioitella.
Joka tapauksessa on jokseenkin selvää, että RoPS tarvitsee kymmenen maalin lisäyksen, koska Malisen futiksessa soi yleensä molemmissa päissä. Joukkueen puolustustilastot heikkenevät lähes väistämättä tästä kaudesta.
Näköjään minulla on laskuvirhe Hongan kohdalla. Tarkistelen sen vähän myöhemmin.