Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin paljonko kertoo noin kymmenestä kuvasta tehty animaatio? Päätin ottaa selvää.
Aikaisempina vuosina olen julkaissut blogissani kuvagallerioita. Nyt päätin kokeilla jotain uutta. Toisin sanoen gif-animaatioita. Tässä ihan koemielessä muutama maalitilanne tältä viikolta. Pääkuvassa on Saku Savolaisen voittomaali Vaasan Palloseuraa vastaan. Olen kuvasarjasta ylpeä, sillä olen metsästänyt sellaista jo useamman vuoden ajan.
Tässä Petteri Pennanen puolestaan toimittaa rankkarin P-K KU:n verkkoon tämänpäiväisessä Suomen Cupin puolivälierässä. Arvostan kovasti sitä, kuinka antaumuksella maalivahti aavistaa väärään suuntaan.
Iraksi Sirbiladze teki samassa pelissä hattutempun. Kolmesta osumasta viimeinen syntyi kulman jälkitilanteesta, jossa Savolainen yritti myös saksipotkua.
Voi olla, että palaan vielä joku päivä kuvagallerioiden pariin. Giffit vaikuttavat ainakin useamman animaation annoksina hitusen levottomilta. Mutta tulipahan opittua jotain uutta.
PS. Tarkoitukseni oli alun perin tehdä animaatio jo melkein kolme vuotta sitten. Silloin en vain osannut. Joten tässäpä hieman jälkijunassa KuPSin liigapaikan lokakuussa 2012 varmistanut Pietari Holopaisen tasoitusmaali Hakaa vastaan: